Paljon Raamattuun päätyneiden evankeliumien ulkopuolella jotkin muinaiset tekstit herättävät edelleen uteliaisuutta, koska ne tarjoavat erilaisia versioita Jeesuksen viimeisistä hetkistä.
Aelius Varro
Yksi kiehtovimmista on niin kutsuttu Pietarin evankeliumi, apokryfinen kirjoitus, joka löydettiin uudelleen Egyptissä 1800-luvun lopulla ja joka kiinnittää yhä huomiota epätavallisilla ja lähes surrealistisilla jaksoillaan.
Käsikirjoitus löydettiin Akhmimista Ylä-Egyptistä kristityn munkin haudasta. Vaikka arkeologinen löytö on suhteellisen ”tuore”, itse teksti on paljon vanhempi, ja se liitetään yleensä kristinuskon varhaisiin vuosisatoihin. Säilynyt katkelma ei kerro koko Jeesuksen elämästä, vaan keskittyy juuri dramaattisimpiin tapahtumiin: tuomitsemiseen, ristiinnaulitsemiseen, hautaamiseen ja ylösnousemukseen.
+ Jeesuksen väitetyt biologiset sisaret: Marian ja Salomen unohdettu tarina
Pietarin evankeliumista tekee niin kiehtovan se, että siinä esiintyy yksityiskohtia, jotka eivät näy samalla tavalla kanonisissa evankeliumeissa. Sen sijaan että pääpaino olisi esimerkiksi Pilatuksella, teksti asettaa Herodeksen ja muut juutalaiset viranomaiset entistä keskeisempään rooliin Jeesuksen tuomitsemisessa. Tämä ero yksinään riittää osoittamaan, että kyseessä on erilainen perinne kuin se, joka lopulta vakiintui Uudessa testamentissa.
Mutta juuri ylösnousemuksen kohdalla kertomus todella yllättää. Egyptistä löydetyssä katkelmassa kohtaus saa suurelliset mittasuhteet: taivas aukeaa, hahmot laskeutuvat haudalle ja vartijat todistavat poikkeuksellisen näköisten olentojen ilmestymistä. Yhdessä tutkijoiden eniten kommentoimista kohdista jopa risti näyttäytyy lähes elävänä, osallistuen tapahtumaan symbolisella ja vaikuttavalla tavalla.
Toinen huomiota herättävä yksityiskohta liittyy Jeesukselle ristillä annettuihin sanoihin. Tunnetuimman raamatullisten evankeliumien muotoilun sijaan teksti sisältää toisenlaisen version, jonka monet tutkijat näkevät merkkinä erilaisesta teologiasta, ehkä yhteydessä varhaisiin kristillisiin suuntauksiin, jotka tulkitsivat Kristuksen luonnetta toisin.
Juuri näiden erojen vuoksi Pietarin evankeliumia ei koskaan hyväksytty osaksi Raamattua. Ensimmäisten vuosisatojen kristilliset johtajat suhtautuivat tekstiin jo varhain epäluuloisesti, koska heidän mielestään siinä oli ajatuksia, jotka eivät sopineet yhteen sen perinteen kanssa, josta tuli myöhemmin hallitseva. Silti asiakirja on säilynyt arvokkaana lähteenä varhaisen kristinuskon monimuotoisuuden ymmärtämiseksi.
Nykyään Pietarin evankeliumia pidetään vähemmän ”piilotettuna totuutena” ja enemmän kiehtovana todistuksena siitä, miten erilaiset kristilliset yhteisöt kertoivat Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Nykylukijoille se on edelleen ikkuna menneisyyteen, joka oli täynnä uskonnollisia kiistoja, symboliikkaa ja kertomuksia, joissa usko, mielikuvitus ja valta sekoittuvat.
